Juha Jääskeläinen
Kiinteä toimipaikka eli PE (Permanent establishment)
Kansainvälisestä yritysverotuksesta puhutaan usein, kun yrityksen liiketoimintaan tai tiettyyn transaktioon liittyy toisen tai usean eri maan verovelvoitteita. Perinteisesti kansainvälinen yritysverotus koskee niin kansainvälisiä kuin kansainvälisille markkinoille tähtääviä yrityksiä, ja näiden toimintaa eri maissa. Kun yritys toimii kansainvälisesti ja harjoittaa liiketoimintaansa useammassa kuin yhdessä maassa, on otettava huomioon kunkin maan verolainsäädäntö ja -sääntely sekä näiden vaikutus toisiinsa.
Kansainvälinen verotus on osa kansainvälistä liiketoimintaa. Vankan kokemuksemme sekä laajan yhteistyökumppaniverkostomme ansiosta tunnemme myös paikallisen sääntelyn. Asetumme johdon navigaattoriksi lainsäädäntöviidakossa ja tunnistamme sen mahdollisuudet liiketoiminnallenne. Meillä on jo tieto, mitä kaikkea teidän pitää huomioida matkallanne kansainväliseen menestykseen.
Kansainvälisen yritysverotuksen kysymykset tulevat usein eteen yritysten etabloituessa tai kansainvälistyessä ulkomaille, kansainvälisten yrityskauppojen tai -järjestelyiden myötä, sekä ulkomaihin liittyvissä projektitoimituksissa. On syytä huomioida, että jo yksittäiseen transaktioon voi liittyä olennaisia kansainvälisen yritysverotuksen kysymyksiä.
Rajat ylittävässä liiketoiminnassa korostuvat aina suunnittelu ja ennakointi, sillä kansainvälistyminen sitoo huomattavan määrän yrityksen resursseja. Järkevällä tekemisellä säästää aikaa ja rahaa, hallitsee kassaa ja päättää missä vaiheessa mitäkin rahoja sidotaan mihinkin. Yrityksen hoitaessa sisäiset asiat ja velvoitteet asianmukaisesti, toimintamalli heijastuu myös työntekijöihin. Isommissa yrityksissä myös sopimuskumppaneilta edellytetään sääntelyn nojalla enemmän.
Olemme mukanasi koko projektien läpiviennin ajan. Autamme toteuttamisessa ja neuvomme prosessin kulussa esimerkiksi velvoitteiden osalta. Selvitämme lähdeveroihin liittyviä kysymyksiä ja eliminoimme kaksinkertaista verotusta. Usein korjaamme myös historiaa ja sieltä nousseita vanhoja velvoitteita.
Avustamme kiinteään toimipaikkaan ja sivuliikkeisiin liittyvissä selvityksissä, sekä rekisteröimme ja raportoimme tarvittavia tietoja. Autamme valitsemaan oikean toimintamallin, tytäryhtiön tai sivuliikkeen ja täyttämään ennakonpidätysvelvoitteet. Lisäksi tulkitsemme eri maiden verosopimuksia ja ratkaisemme siirtohinnoittelukysymyksiä puolestasi.
Avullamme varmistat, että pystyt tekemään perusteltuja päätöksiä kaikissa yritystoimintasi vaiheissa. Olipa kyseessä kansainvälinen tai kotimainen tilanne, yrityskauppa tai muu rakennejärjestely tai henkilökohtaisen neuvonannon tarve, käytössäsi ovat aina kokeneet osaajat, jotka tietävät tilanteeseesi sopivat työkalut.
Kokonaisvaltaista tukea kasvuun ja kansainvälisen liiketoiminnan arkeen.
Käytännönläheistä verotusta ja juridiikkaa kotimaisille yrityksille sekä konserneille.
Kokemuspohjaista lisäarvoa yrityskauppoihin ja muihin rakennejärjestelyihin.
Henkilökohtaista neuvonantoa yrittäjäosakkaille ja muille yksityishenkilöille.
Monipuolisuus, muuttuvan toimintaympäristön seuraaminen ja osaamisen jatkuva kehittäminen ovat asiantuntijuutemme keskiössä.
Juha Jääskeläinen
Kiinteä toimipaikka eli PE (Permanent establishment)
Laura Kontu
Konsernin toiminnanohjausjärjestelmän implementointi ja järjestelmän käytön veloitus verotuksen näkökulmasta
Mikael Kontro
Ulkomaisen yhteisön yleinen verovelvollisuus tosiasiallisen johtopaikan perusteella