Alder on valittu jälleen Suomen johtavien veroalan toimijoiden joukkoon International Tax Review (ITR) -julkaisun toteuttamissa vuosittaisissa listauksissa. Tunnustusta saivat erityisesti siirtohinnoitteluun, välilliseen verotukseen, yleiseen yritysverotukseen, yritysjärjestelyiden verotukseen sekä veroprosesseihin keskittyneet praktiikkamme.
Vuosittain päivittyvä globaali World Tax -listaus on veroalan kattavin ja myös arvostetuin katsaus kunkin maantieteellisen alueen johtaviin toimijoihin ja asiantuntijoihin.
Suomea koskevat listaukset vuosimallia 2024 ovat kokonaisuudessaan nähtävissä täältä:
Edellisvuoden lailla toimistolla nähtiin myös henkilökohtaisia tunnustuksia, kun asiantuntijamme Henri Becker, Petteri Rapo, Markku Renko, Katri Sorsavirta ja Suvi Vänskä huomioitiin kunkin markkinan johtaville veroasiantuntijoille myönnettävillä Highly Regarded -maininnoilla. Lisäksi Suvi nostettiin johtavia veroasiantuntijoita maailmanlaajuisesti listaavan Euromoney Expert Guiden tuoreelle listalle. Nousevina tähtinä (Rising Star) tunnustusta saivat Sini Paljärvi ja Anna Tallqvist-Rantanen.
“Sijoittuminen vuodesta toiseen veroalan johtavien toimijoiden joukkoon on osoitus kokeneen tiimimme kyvystä palvella menestyksekkäästi asiakkaitamme yhä monimutkaisemmaksi muuttuvassa toimintaympäristössä. Uskolliset asiakkaat meille edelleen se kaikkein tärkein onnistumisen mittari, mutta menestys näissä listauksissa on kuitenkin yhtälailla tärkeä osoitus, että kovalla työllä, ketterillä lähestymistavoilla ja pitkäaikaisiin asiakassuhteisiin panostamalla on mahdollisuus pärjätä kovassa kilpailussa globaaleja ketjuja vastaan”, toteaa Alderin Managing Partner Petteri Rapo.
Vielä kerran lämpimät onnittelut kaikille hyvin ansaitun maininnan saaneille kollegoille ja yhteistyökumppaneille, niin meillä kuin maailmalla. Ja erityisen lämmin kiitos kaikille asiakkaillemme mielenkiintoisista ja monipuolisista toimeksiannoista kuluneen vuoden aikana, jotka ovat mahdollistaneet kattavan asiantuntemuksemme laittamisen hyötykäyttöön.
Haluamme olla avuksi!
Alderilla on kokonaisvaltaista osaamista verotuksen, juridiikan ja taloudellisen neuvonannon saralla. Avustamme ja autamme yrityksiä ja yksityishenkilöitä asiakaslähtöisesti löytämään tilanteen kannalta parhaat ratkaisut ottamalla huomioon muuttuvan sääntelyn ja ajankohtaisen oikeuskäytännön.
Miten me voisimme olla sinulle avuksi? Lue lisää palveluistamme.