Hae sivustolta

Kiinteä toimipaikka eli PE (Permanent establishment)

Tässä artikkelissa käsittelemme kiinteän toimipaikan eli PE:n merkitystä kansainvälisessä yritystoiminnassa, sekä sen vaikutuksia yritysten tuloverotukseen.

Juha Jääskeläinen

Julkaistu 04.12.2024

Kiinteän toimipaikan käsite on keskeinen, kun arvioidaan ulkomaisen yrityksen verovelvollisuuksia esimerkiksi Suomessa, tai toisinpäin, suomalaisen yrityksen verovelvollisuuksia ulkomailla.

Tässä artikkelissa käsittelemme kiinteän toimipaikan eli PE:n merkitystä kansainvälisessä yritystoiminnassa, sekä sen vaikutuksia yritysten tuloverotukseen.

Syvennymme artikkelissa siihen, miten kiinteä toimipaikka määritellään ja millaisia verotusvaikutuksia sillä on sekä Suomessa että ulkomailla toimiville yrityksille. Lisäksi artikkelissa tarkastellaan sivuliikkeen roolia osana kiinteän toimipaikan muodostumista.

Mitä tarkoittaa kiinteä toimipaikka?

Kiinteä toimipaikka-määritelmän ymmärtäminen ja sisäistäminen on äärimmäisen tärkeää verotuksen kannalta. Kiinteä toimipaikka määritellään tyypillisesti fyysiseksi paikaksi, jossa yritys harjoittaa liiketoimintaansa. Se voi olla esimerkiksi toimisto, tehdas, työmaa tai myyntipiste.

Aiemmassa artikkelissamme kerrotaan PE:stä tarkemmin: “Kiinteä toimipaikka eli PE (Permanent Establishment) tarkoittaa esimerkiksi Suomeen rekisteröidyn yhtiön ulkomailla sijaitsevaa toimipaikkaa, josta käsin yhtiön toimintaa harjoitetaan ja jolla on riittävä maantieteellinen yhteys tähän toiseen valtioon, jotta se voi olla verovelvollinen kyseisessä valtiossa.”

Tutustumme nyt hieman tarkemmin sekä kiinteään toimipaikkaan ulkomailla että myös kotimaassamme.

Kiinteä toimipaikka ulkomailla

Kiinteä toimipaikka ulkomailla voi muodostua esimerkiksi silloin, jos yrityksellä on Suomen rajojen ulkopuolella vakituinen toimipaikka, myyntipiste tai vaikkapa rakennusprojekti, jonka kesto ylittää tietyn ajan jakson.

Liiketoimintaa ulkomaille suunnitellessa herää usein kysymys, mihin maahan ja kuinka paljon yrityksen tulee maksaa veroja. Harvemmin yritykset kuitenkaan suunnittelevat kiinteän toimipaikan muodostumista tai tiedostavat riskiä sen muodostumiselle.

Jos suomalainen yritys harjoittaa liiketoimintaa ulkomailla ja sillä on siellä kiinteä toimipaikka, yleissääntö on, että veroja maksetaan kyseiseen maahan paikallisten verovelvollisuuksien mukaan. Mikäli liiketoimintaa harjoitetaan  kuitenkin sekä kotimaassa että ulkomailla samaan aikaan, tulee tulotiedot ilmoittaa molempiin valtioihin jolloin yritys voi päätyä myös tilanteeseen, jossa verot maksetaan samasta tulosta kahteen kertaan. Kaksinkertaisesta verotuksesta yritys voi pyrkiä normalisoimaan tilannetta hakemalla verohyvityksiä tai palautuksia toisen maan verotuksesta.

Kiinteä toimipaikka Suomessa

Jos ulkomaisella yrityksellä katsotaan olevan kiinteä toimipaikka Suomessa, se on velvollinen maksamaan Suomeen tuloveroa siltä osin kuin tulo liittyy tähän toimipaikkaan.

Suomessa ulkomaisen yrityksen katsotaan muodostavan kiinteän toimipaikan, jos sillä on pysyvä liiketoiminnan harjoittamispaikka Suomessa. Tämä voi tarkoittaa esimerkiksi fyysistä toimistoa tai rakennusprojektia, joka kestää yli 6 kuukautta.

Kun kiinteä toimipaikka muodostuu, yrityksen on maksettava Suomeen tuloveroa toimipaikan tuottamista tuloista. Suomen verolainsäädäntö ja kansainväliset verosopimukset määrittävät tarkat säädökset kiinteän toimipaikan verotuksesta.

Miten huomioida kiinteän toimipaikan verotus?

Kiinteän toimipaikan vero tarkoittaa verotuksellista vastuuta maassa, jossa kiinteä toimipaikka sijaitsee. Verotus kiinteän toimipaikan osalta riippuu kyseisen maan lainsäädännöstä sekä kansainvälisistä verosopimuksista.

Kiinteän toimipaikan kohdalla on myös hyvä muistaa huomioida arvonlisäverotus, sillä yritys voi olla velvollinen rekisteröitymään arvonlisäverovelvolliseksi siinä maassa, missä toiminta tapahtuu. Yritys on Suomessa velvollinen rekisteröitymään arvonlisäverovelvollisten rekisteriin, jos esimerkiksi

  • yrityksellä on kiinteä toimipaikka Suomessa
  • käännettyä arvonlisäverovelvollisuutta ei voida soveltaa.

Onko sivuliike kiinteä toimipaikka?

Sivuliikkeestä voi usein muodostua kiinteä toimipaikka, mikäli se täyttää kiinteän ja pysyvän liiketoimintapaikan kriteerit.

Yrityksen kiinteä toimipaikka voi muodostua, jos sivuliike harjoittaa aktiivista liiketoimintaa ja sillä on taloudellista läsnäoloa toisessa maassa. Tämän vuoksi sivuliikkeen kautta harjoitettava liiketoiminta voi olla verotuksellisesti sidottu siihen maahan, jossa sivuliike sijaitsee. Sivuliikkeen osalta verotus perustuu kuitenkin aina tapauskohtaiseen arvioon.

Yhteenveto

Kiinteä toimipaikka (PE) on keskeinen käsite kansainvälisessä verotuksessa, sillä sen muodostumisen kautta määräytyy yrityksen velvollisuus maksaa veroja eri valtioissa. Kuten artikkelissa on tullut tutuksi, kiinteä toimipaikka tarkoittaa yleensä pysyvää ja fyysistä liiketoiminnan harjoittamispaikkaa.

Kun ulkomaisella yrityksellä on kiinteä toimipaikka Suomessa, se on velvollinen maksamaan tuloveroa, sekä mahdollisesti myös arvonlisäveroa Suomeen. Toisaalta, jos suomalaisella yrityksellä on kiinteä toimipaikka ulkomailla, verot maksetaan lähtökohtaisesti kyseisen maan verolainsäädännön mukaan.

Yhteenvetona voimme todeta, että kiinteän toimipaikan muodostumisen ymmärtäminen on tärkeää, sillä sen avulla yritykset voivat ennakoida kansainvälisen liiketoiminnan verovelvollisuuksia. Kiinteän toimipaikan osalta kaksinkertainen verotus poistetaan usein jälkikäteen.  Etukäteissuunnittelulla se voidaan kuitenkin jo tiedostaa ja siten välttää turhia yllätyksiä.

Haluamme olla avuksi!

Kuulostaako monimutkaiselta? Meillä Alderilla on kokonaisvaltaista osaamista yrityksiä koskevan verotusasioiden ja juridiikan eri osa-alueilta, myös kansainvälisesti. Avustamme ja autamme yrityksiä ja yksityishenkilöitä asiakaslähtöisesti löytämään tilanteen kannalta parhaat ratkaisut ottamalla huomioon muuttuvan sääntelyn ja ajankohtaisen oikeuskäytännön.

Miten me voisimme olla sinulle avuksi? Lue lisää palveluistamme.

Lähteet

Kansainvälistyminen ja kiinteä toimipaikka

Verohallinto

Ulkomaisen yrityksen arvonlisäverotus Suomessa