Trainee-jakson aikana olen saanut kokea useita onnistumisen hetkiä, joiden myötä substanssiosaamiseni on ottanut suuren harppauksen eteenpäin.
Aloittaessani Alderilla opiskelin ensimmäisellä vuosikurssilla Helsingin yliopiston oikeustieteellisessä. Olin kuitenkin opiskellut vuoden oikeustiedettä Turun avoimessa yliopistossa aiemmin, joten opinnoissani olen jo jonkin verran edellä.
Alderille päädyin tavallisen hakuprosessin kautta. Etsin töitä koulun ohelle ja näin Paragraaffissa ilmoituksen trainee-paikasta. Olin jo aiemmin tutustunut Alderiin, kun olin myyntivastaavana Pykälän toimikunnassa, jossa etsimme sponsoreita opiskelijahaalareihin. Jo silloin Alder herätti mielenkiintoni työnantajana, koska olin kiinnostunut yritysjuridiikasta, työoikeudesta ja vero-oikeudesta. Lisäksi Alder erottui muista mahdollisista työnantajista työtehtävien monipuolisuudessa ja vaativuudessa. Työtehtäviini Alderilla kuuluu asiantuntijoiden avustaminen toimeksiannoissa sekä toimiston juoksevien asioiden hoitaminen (esim. viranomaisasioinnit). Tehtävät vaihtelevat laidasta laitaan, ja olen saanut tutustua laajasti eri oikeudenalojen substanssiin. Parasta työssäni on, että jokainen päivä on erilainen!
Työpäiviini kuuluu usein selvitys- ja tiedonhakutehtäviä, sopimus- ja muita tekstikäännöksiä sekä kaupparekisteri-ilmoitusten ja valtuushakemusten laatimista. Lisäksi hoidan päivittäin asiakkaan omistamien huoneistojen vuokraustoimintaa ja Service Deskia. Kuukausittain koordinoin ja pidän Knowledge Sharing -palaveria, jossa käydään läpi ajankohtaisia ja mielenkiintoisia aiheita, uutisia, oikeustapauksia sekä asiakastarinoita.
”Alderilla olen saanut paljon vastuuta niin halutessani, ja sen myötä olen päässyt haastamaan itseäni sekä kehittymään jatkuvasti.”
Trainee-jakso on tarjonnut ainutlaatuisen mahdollisuuden sukeltaa työelämään ja kerryttää osaamista monilla eri alueilla. Olen oppinut arvokkaita työelämätaitoja, kuten tiimityöskentelyä, ammatillista viestintää, paineensieto- ja priorisointikykyä, luovaa ajattelua, sekä kykyä ottaa haltuun suuria kokonaisuuksia kiinnittäen samalla huomiota pieniin yksityiskohtiin. Näiden kautta olen oppinut tehokkaat ongelmanratkaisutaidot sekä itsenäisen päätöksentekokyvyn muuttuvissa tilanteissa.
Lisäksi olen oppinut paljon yrityksen toimintatavoista ja kulttuurista, mikä on auttanut minua sopeutumaan työyhteisöön. Trainee-jakso on kehittänyt myös asiakaslähtöistä ajatustapaa ja liiketoimintaymmärrystä. Harjoittelun aikana olen saanut tarttua itseäni kiinnostaviin tehtäviin sekä samalla tutustua täysin uusiin ja yllättäviin asioihin ja tilanteisiin.
Entä mitä Alderista on jäänyt erityisesti mieleen?
Ylivoimaisesti parasta Alderilla on ihmiset eli ihmeporukka! Erityisesti mieleeni on jäänyt Alderin avoin, kannustava ja arvostava työympäristö. Voin aidosti kokea, että työlläni on merkitystä ja voin olla avuksi asiantuntijoille, mikä on todella palkitsevaa. Työyhteisö on tarjonnut alusta asti hurjasti tukea ja kannustusta, mikä on auttanut minua ylittämään itseni sekä asettamaan uusia henkilökohtaisia ja ammatillisia tavoitteita.
Tulen aina muistamaan yhteiset hauskat tapahtumat, kuten yritysmaratonviestin ja reissun Tukholmaan – sekä tietysti terassilla vietetyt yhteiset lounas- ja kahvihetket, joissa nauru raikuu.
Kaiken kaikkiaan trainee-jakso on ollut erittäin opettavainen ja kehittävä kokemus, joka on luonut vankan pohjan tulevaisuuden uralleni. Ensimmäinen oman alan työkokemukseni ei olisikaan voinut olla parempi. Kiitos Alder!
Kiinnostaako ura Alderilla?
Panostamme työntekijöidemme hyvinvointiin ja haluamme tarjota merkityksellisen työn lisäksi elämänlaatua sekä alustan menestyä – mahdollisuuden toteuttaa itseään, asettaa omat tavoitteet ja saavuttaa ne yhdessä työskennellen.
Meillä ei tarvitse sopia riviin tai sulautua massaan, kunhan sydän on paikallaan ja hihat valmiiksi käärittyinä. Olemme ihmeporukka ja ylpeitä siitä.
Selaa työpaikkoja tai jätä avoin hakemus.