Aloitetaan sillä tärkeimmällä: Kyseessä on kansainvälisiä konserneja koskeva raportointivelvollisuus, mutta mitään syytä paniikkiin ei ole. Lisää hallinnollista raportointityötä on kuitenkin valitettavasti luvassa, sekä veroasiantuntijoille että verovelvollisille itselleen.
Vuoden 2020 alussa voimaan tulleella lainsäädännöllä säädettiin veroalan palveluja tarjoaville välittäjille sekä verovelvollisille velvollisuus ilmoittaa Verohallinnolle tietyistä rajat ylittävistä järjestelyistä, joissa voi olla kyse veron välttämisestä.
Lainsäädännöllä pannaan täytäntöön EU:n direktiivi (DAC 6) pakollisia raportointivelvollisuuksia (Mandatory Disclosure Rules; MDR) koskien. Sääntelyn tarkoituksena on parantaa jäsenvaltioiden veroviranomaisten tiedonsaantia rajat ylittävistä verosuunnittelujärjestelyistä, joissa voi olla veron kiertämisen tai välttämisen elementtejä.
Järjestelyistä raportoi Verohallinnolle ensisijaisesti järjestelyn välittäjä eli suunnittelija, markkinoija tai organisoija (käytännössä yleensä konsultti tai muu neuvonantaja). Toissijaisesti raportointivelvollisuus koskee järjestelyjä hyödyntävää verovelvollista (eli käytännössä asiakasyritystä).
Tiivistelmä Suomen DAC 6 -lainsäädännöstä 1.1.2020 alkaen:
Kuka raportoi? Ensisijaisesti järjestelyssä mukana ollut konsultti tai muu neuvonantaja, toissijaisesti yritys itse. Mikäli järjestely toteutetaan ilman ulkopuolista apua, on raportointivelvollisuus yrityksellä itsellään.
Mitä raportoidaan? Rajat ylittävät järjestelyt, jotka täyttävät tietyt direktiivissä ja laissa määritellyt yleiset ja /erityiset tunnusmerkit. Näitä tunnusmerkkejä ovat mm. luottamuksellisuusehto, veroetuun kytketty palkkio (ns. success fee), järjestelyn vakiomuotoisuus, tappioiden käyttäminen, tulon muuntaminen, varojen kierrättäminen, verokohtelun eroavuus, tuplavähennykset tai -vapautukset, läpinäkymätön omistusketju tai tai sellainen siirtohinnoittelujärjestely, joka koskee yksipuolisia safe harbour -säännöksiä, vaikeasti arvostettavia aineettomia (Hard-to-Value Intangibles) tai merkittävä toimintojen, riskien tai varojen siirtäminen toimintamaasta toiseen. Huomionarvoista on, että raportointisäännökset vaihtelevat maittain ja esimerkiksi Ruotsissa raportointivelvollisuuden piiriin kuuluvat myös puhtaasti kotimaiset järjestelyt.
Miksi raportoidaan? Tarkoituksena on parantaa verotuksen läpinäkyvyyttä ja ehkäistä ns. aggressiivista verosuunnittelua
Milloin voimaan? Laki astui voimaan 1.1.2020. Raportointivelvollisuus on tarvittaessa aina 30 päivää järjestelyn toteutusvalmiuden syntymisen jälkeen.
Mitä seuraamuksia raportointivelvollisuuden laiminlyönnistä on? Laiminlyöntimaksun suuruus vaihtelee 2.000 ja 15.000 euron välillä riippuen laiminlyönnin vakavuudesta (vähäinen puutteellisuus tai virhe vs. törkeä huolimattomuus tai tahallisesti väärä ilmoitus).
Mikä ihmeen DAC 6?
Euroopan unionin talous- ja rahoitusasioiden neuvosto (ECOFIN) on hyväksyi kesällä 2019 DAC 6 -nimellä yleisesti kulkevan direktiiviehdotuksen, joka koskee rajat ylittäviä järjestelyjä ja rajat ylittäviä järjestelyjä koskevan tiedon automaattista tietojenvaihtoa.
DAC 6 -direktiivin päätarkoitus on parantaa verotuksen läpinäkyvyyttä ja ehkäistä ns. aggressiivista verosuunnittelua, jonka osalta direktiivi tarjoaa ennalta määriteltyjä tunnusmerkkejä. Yhdenkin tunnusmerkin täyttyminen johtaa direktiivin mukaisen pakollisen raportointivelvollisuuden syntymiseen. Lisäksi direktiivi velvoittaa jäsenvaltioiden veroviranomaiset automaattiseen keskinäiseen tietojenvaihtoon tunnusmerkin täyttävän järjestelyn tietojen osalta.
Tunnusmerkit on jaettu direktiivissä yleisiin tunnusmerkkeihin ja erityisiin tunnusmerkkeihin.
Yleiset tunnusmerkit ja osa erityisistä tunnusmerkeistä edellyttävät, että niiden täyttymisen lisäksi täyttyy pääasiallisen hyödyn testi, jotta järjestelystä tulee raportoitava. Pääasiallisen tarkoituksen testi täyttyy, jos verotuksellisen edun saaminen on järjestelyn pääasiallinen hyöty tai yksi pääasiallisista hyödyistä.
Raportointivelvollisuus koskee lähtökohtaisesti sekä verovelvollista itseään että järjestelyssä auttaneita välittäjiä (intermediary). Välittäjällä tarkoitetaan henkilöä tai yritystä, joka suunnittelee, markkinoi, organisoi tai muutoin tuo saataville toteuttamista varten järjestelyn tai hallinnoi järjestelyn toteuttamista.
Erityisen tunnusmerkin täyttää esimerkiksi rajat ylittävä järjestely, jossa hankitaan tappiollinen yhtiö, lopetetaan tämän yhtiön pääasiallinen toiminta ja käytetään kyseisen yhtiön tappioita verovastuun pienentämiseksi. Erityisen tunnusmerkin täyttää myös rajat ylittävä järjestely, johon liittyy ns. vaikeasti arvioitavien aineettomien hyödykkeiden siirtäminen. Tällainen rajat ylittävä järjestely tulee aina raportoida.
Lisäksi aina raportoitaviin järjestelyihin kuuluvat esimerkiksi järjestelyt, joihin liittyy konsernin sisäinen toimintojen ja / tai riskien ja / tai varojen rajat ylittävä siirtäminen, mikäli tällä on merkittävä vaikutus siirtäjän taloudellisen toiminnan näkökulmasta.
Välittäjän on tiedotettava viranomaisille raportoitavasta rajat ylittävästä järjestelystä 30 päivän kuluessa siitä (laskeminen alkaa siitä edellytyksestä, joka täyttyy ensin):
- kun rajat ylittävä järjestely on luonnosteltu toteuttamista varten;
- kun raportoitava järjestely on valmis toteutettavaksi; tai
- kun järjestelyn ensimmäinen vaihe on toteutettu.
Mikäli välittäjää koskee kansallisen lain mukaan oikeudellinen salassapitovelvollisuus, velvollisuus raportoida järjestelystä siirtyy toiselle välittäjälle. Mikäli järjestely suunnitellaan ja toteutetaan esimerkiksi verovelvollisen itsensä toimesta tai EU:n ulkopuolelta sijaitsevan välittäjän toimesta, eikä toista välittäjää ei ole, raportointivelvollisuus siirtyy verovelvolliselle itselleen.
Automaattisen tiedonvaihdon osalta DAC6-direktiivi velvoittaa viranomaisia jakamaan välittäjiltä saamansa tiedot raportoitavista rajat ylittävistä järjestelyistä automaattisesti muiden jäsenvaltioiden viranomaisten kanssa.
Haluamme olla avuksi!
Me Alderilla olemme apunasi kaikissa verotusta koskevissa kysymyksissä sekä avustamme tarvittavien hakemusten valmistelussa. Avustamme ennakkoperintään ja verokortteihin liittyvissä asioissa niin työntekijöitä, työnantajia kuin palkkahallinnon ammattilaisiakin.
Meillä on kokonaisvaltaista osaamista eri kokoisten yritysten verokysymyksistä ja -suunnittelusta sekä verotuksen ja juridiikan eri osa-alueilta. Avustamme ja autamme yrityksiä ja yksityishenkilöitä asiakaslähtöisesti löytämään tilanteen kannalta parhaat ratkaisut ottamalla huomioon muuttuvan sääntelyn ja ajankohtaisen oikeuskäytännön.
Miten me voisimme olla sinulle avuksi? Lue lisää palveluistamme.