Hae mukaan huipputiimiin!
OLETKO VALMIS OTTAMAAN SEURAAVAN ASKELEEN ASIANTUNTIJAURALLASI?
Etsimme kasvavan joukkomme vahvistukseksi tulevaisuuden tekijää eli vähintään kolmenvuoden aiemman työkokemuksen omaavaa kansainvälisen henkilöverotuksen asiantuntijaa, jolle asiakkaiden auttaminen, yhdessä tekemällä menestyminen ja itsensä kehittäminen ovat intohimon ja inspiraation lähteitä.
Tarjolla on mielenkiintoinen ja palkitseva mahdollisuus tulla osaksi menestystarinaamme kehittämään yhtä Suomen johtavista asiantuntijataloista. Päivittäistä työtä tehdään projektikohtaisesti nimetyissä tiimeissä muiden palvelupraktiikoidemme sekä globaalin yhteistyökumppaniverkostomme tukemana.
Etsimällämme henkilöllä on soveltuva korkeakoulututkinto. Olet opintojen jälkeen ehtinyt kerryttää jo hieman osaamista vastaavista asiantuntijatehtävistä esimerkiksi työntekijöiden kansainvälisen liikkuvuuden palveluiden (esim. ulkomaankomennukset, etätyöt tai kansainväliset projektitoimitukset), kotimaisen ja kansainvälisen henkilöverotuksen tai kansainvälisten työnantajavelvoitteiden parissa.
Haemme ennen kaikkea joukkoomme käytännönläheistä ja ratkaisukeskeistä yksilöä, joka haluaa tuoda henkilökohtaisen panoksensa osaksi kasvavan Alderin menestystä. Teet kaikkesi auttaaksesi asiakkaitamme menestymään omassa liiketoiminnassaan. Arvostamme myös suuresti halukkuutta kehittää jatkuvasti osaamistasi ja osallistua omalla panoksellasi liiketoiminnan kehittämiseen.
Tarjoamme mielenkiintoisten työtehtävien lisäksi viihtyisän ja epämuodollisen työympäristön, laadukkaat työvälineet, joustavat työajat ja mahdollisuuden yhdistää joustavasti lähi- ja etätyötä. Panostamme myös aktiivisesti työntekijöidemme kokonaisvaltaiseen hyvinvointiin sekä työn ja siviilielämän joustavaan yhteensovittamiseen. Meillä et lukkiudu pelkästään tiettyihin työtehtäviin tai toimeksiantotyyppeihin vaan pääset aidosti vaikuttamaan henkilökohtaiseen urapolkuusi ja esittämään näkemyksesi yhteisön toiminnan kehittämiseen liittyen.
Ketterässä ja matalassa organisaatiossa vastuuta sekä kehittymismahdollisuuksia on tarjolla omien kykyjesi mukaan. Pääset tekemään töitä maan parhaiden asiantuntijoiden kanssa ja syventämään asiantuntijuuttasi toimialaa uudistavan dynaamisen toimijan mukana. Sitoutuneelle ja aloitekykyiselle henkilölle tarjoamme etenemismahdollisuuksia entistä vastuullisempiin rooleihin.
Alder on osa Pohjois-Eurooppalaista Svalner Atlas Groupia, ja kansainvälisyys näkyy tehtävässäsi päivittäin toimeksiantojemme, kansainvälistä kasvua tavoittelevien asiakkaidemme ja yhteistyökumppaneidemme kanssa toimimisen kautta.
Odotamme jo sinua innolla osaksi porukkaamme! Tarjoamme sinulle:
- Palkitsevan mahdollisuuden olla mukana kehittämässä yhtä Suomen johtavista asiantuntijaorganisaatioista ja työskennellä mielenkiintoisten toimeksiantojen parissa;
- Joustavan ja yksilön valinnanvapautta korostavan työpaikan, jossa työn ja siviilielämän tasapainoiseen yhdistämiseen kiinnitetään erityistä huomiota;
- Positiivisen ja rennon työyhteisön, johon on mukava lähteä aamulla (myös marraskuun räntäsateessa);
- Matalan byrokratian ja yhteisöllisyyttä korostavan organisaation, jossa on mahdollisuus vaikuttaa omien tavoitteiden asettamiseen;
- Motivoivan, läpinäkyvän ja kannustavan palkitsemismallin;
- Mahdollisuuden yhdistellä joustavasti lähi- ja etätyötä. Toimistomme sijaitsevat Helsingissä ja Turussa.
Odotamme sinulta:
- Soveltuvaa koulutusta (esim. OTM, KTM) ja vähintään 3 vuoden työkokemusta soveltuvalta alalta (esim. Big 4 -yhteisöstä);
- Kokemusta kansainvälisen henkilöverotuksen ja henkilöstön kansainvälisen liikkuvuuden kysymyksistä ja työnantajavelvoitteista, sekä hyvää perustason osaamista näiden alueiden lainsäädännöstä;
- Kokemusta nuorempien asiantuntijoiden ohjaamisesta; kokemus ja osaaminen osakeperusteisista palkitsemisjärjestelmistä katsotaan eduksi.
- Sujuvaa suomen- ja englanninkielen taitoa, sujuva ruotsinkielen taito katsotaan eduksi;
- Huolellisuutta ja tarkkuutta työtehtävissäsi;
- Positiivista asennetta ja ratkaisukeskeistä työskentelyotetta;
- Innostusta sitoutua ja olla keskeinen osa menestystarinaamme.
Positio täytetään mahdollisimman pian.
Kiinnostuitko? Mahtavaa! Pyydämme toimittamaan hakemuksen liitteineen (CV, työtodistukset) sivun alaosassa olevan lomakkeen kautta tai sähköpostilla osoitteeseen rekry@alder.fi maanantaihin 27.1.2025 klo 23.59 mennessä.
Lyhyesti Alderista
Olemme vuodesta 2010 lähtien palvelleet kasvavaa joukkoa kotimaisia ja kansainvälisiä konserneja kattavien vero- ja lakipalvelujen muodossa. Rakennamme ja kasvatamme suomalaisia menestystarinoita neljän liiketoiminta-alueen kautta. Alder on osa Pohjoismaista Svalner Atlas Groupia.
Tehtävämme on pitää yllä asiakkaamme liiketoiminnan vauhtia ja jatkuvuutta hyödyntämällä kattavaa osaamistamme ja kollektiivista kokemustamme ratkaistaksemme verotuksen ja juridiikan haasteita, kauan ennen kuin niistä tulee ongelmia. Samalla varaudumme menestykseen ja varmistamme, että asiakkaamme pystyvät tekemään perusteltuja päätöksiä kaikissa yritystoiminnan vaiheissa.
Kansainvälinen liiketoiminta
Kokonaisvaltaista tukea kasvuun ja kansainvälisen liiketoiminnan arkeen.
Kotimainen
liiketoiminta
Käytännönläheistä verotusta ja juridiikkaa kotimaisille yrityksille sekä konserneille.
Yrityskaupat ja -järjestelyt
Kokemuspohjaista lisäarvoa yrityskauppoihin ja muihin rakennejärjestelyihin.
Yrittäjät ja yksityishenkilöt
Henkilökohtaista neuvonantoa yrittäjäosakkaille ja muille yksityishenkilöille.